Wolkoffin talomuseoon pääsee taas kierrokselle – nähtävää monilta sukupolvilta, ensimmäinen Wolkoff oli maaorja Jaroslavista

Wolkoffin vanha kauppakartano toimii nykyään talomuseona. Se on Kauppakadun ja Ainonkadun kulmassa Lappeenrannassa. Rakennus on kaksikerroksinen, myöhemmin Lappeenrannassa kiellettiin useampikerroksiset puutalot. Talo on rakennettu vuonna 1826.

Talossa on kaikki alkuperäistä talossa käytettyä eikä esineistöä ole tuotu mistään muualta.

Missä talomuseossa nykyään myydään lippuja ja museokaupan tuotteita, on aikoinaan ollut kauppatila. Lattia, katto ja seinät ovat alkuperäisiä ja kaivettu myöhempien kerrosten alta. Siellä komeilee retkisamovaariksi kutsuttu samovaari, jolla on viety peltotyöläisille teetä. Seinässä on pieni aukko, josta kauppa-apulainen on voinut valvoa kauppaa.

Sittemmin kaupan konttorista asuintalon puolelle johtanut ovi sinetöitiin, etteivät uudet vuokralaiset pääsisi heidän taloonsa kulkemaan.

Wolkoffin kauppa oli sekatavarakauppa, siellä on myyty kaikkea mahdollista mitä voi kuvitella, selittää opas Janita Lehti.

Kauppa oli heidän omistuksessaan 1870-luvulta itsenäistymiseen asti, Janita Lehti: ”Asiakaskunta katosi kun venäläinen sotaväestö lähti linnoituksesta pois. He ajattelivat että parempi vuokrata muille yrittäjille näitä tiloja.”

Puhelinnumero on seitsemän, kun puhelin oli kaupungin seitsemäs.

1800-luvun alussa ei ollut tyypillistä että ovet ja ikkunat antavat kadun puolelle, joten taloon kuljettiin sisäpihalta. Piha oli susipiha eli seinät olivat kiinni toisissaan ja vain portista kuljettiin.

Keltainen vaja eli makasiini on myös vuodelta 1826 ja se näyttää ikäänsä.

Sauna paloi 1880-luvulla, ne kiellettiin kaupungin määräyksissä joten siitä eteenpäin Wolkoffit kävivät yleisissä saunoissa ja maaseudulla saunomassa.

Vuonna 1905 rakennetussa lisäosassa on eripaksuista lautaa kuin vanhemmassa talossa.

Wolkoffit tekivät lahjoituksia, lahjoittivat Marian kirkolle jouluvalotkin.

Wolkoffeja on asunut talossa monta sukupolvea, neljännen sukupolven jäseniä muutti pois vuonna 1983. Ensimmäisen sukupolven asujat olivat Ivan ja Ljuba Wolkoff. Ivan oli lähtöjään maaorja Jaroslavista Venäjältä. Hän sai isännältään luvan lähteä venäläisen sotaväestön mukaan ja päätyi Lappeenrantaan. Hän alkoi uransa muiden venäläisten kauppiaiden alaisuudessa.

Wolkoffin juhlakäytössä oleva matto käärittiin reunoista, se on käsintehty. Lapsien kulku rajattiin matolla salissa.

Ivan Wolkoff osti linnoituksesta maa-alueita jossa viljeli omia vihanneksia. Hän sai teurastajan ja lihakauppiaan oikeudet. Kun he ostivat virallisesti talon itselleen vuonna 1872 hän oli jo Lappeenrannan neljäksi menestynein kauppias.

Talossa näkyy kerrostuneisuus. Vaiheita on 1800-luvulta 1900-luvulle. On yhdestä lasista hiottu suuri peili ja sohvaryhmä Pietarista, jonka 2. sukupolven Nikolain vaimo Maria toi häälahjana. Suku oli ortodoksinen ja talon vanhin ikoni on 1880-luvulta.

Katon alkuperäinen kattomaalaus on varsin koristeellinen, käsityönä maalattu. Punahonkainen lankkulattia on paksu ja leveälankkuinen.

Miesten kabinetissa on käyty salaisimmat liikeneuvottelut. Nöyryyden oveksi kutsuttu ovi on mustapäällysteinen ja pieni. Siitä kulkiessaan joutuu kumartamaan, siitä kulkivat palkolliset ja vuokraa maksamaan tulevat. On turkkilaista ottomaanisohvaa ja persialainen tupakkapöytä. 3. sukupolven Johannes Wolkoffin fetsi-hattu on luonut turkkilaista tunnelmaa myös.

Janita Lehti: ”Johanneksen unelma-ammatti olisi ollut tanssija tai näyttelijä mutta suvun perinne vei agronomiksi ja pellolle. Hän tykkäsi hevosista, heillä on ollut valtavat maatilat.”

Lavolan tila on edelleen suvun omistuksessa ja siellä sukua vielä asuu. Sieltä myydään puutavaraa.

Seinätaulussa on Linnoituksen Pokrovan kirkko. Wolkoffin suvun jäsenet ovat toimineet siellä kukin vuorollaan kirkonvanhimpina. Tauluun on maalattu ilmeisesti oikeasti olematon sähkötolppa sen kunniaksi että Wolkoffit maksoivat kirkon sähköistämisen.

Uudemmalla, jugend-puolella, katon korkeus kasvaa ja ikkunat ovat suurempia. Paksu seinä on jakanut talon kahteen. Ennen paikassa oli keittiörakennus joka kuitenkin paloi.

Lapsetkin kutsuttiin kesken koulupäivän syömään, oli perheelle tärkeää syödä yhdessä. Juotiin teetä samovaarista ja kuunneltiin musiikkia, tanssittiin. Kulmassa on kihlasohva eli kahden istuttava sohva, jossa voitiin istua kuuntelemassa radiota.

Seinällä on kuvat Marian pietarilaisista vanhemmista, jotka olivat myös liike-elämässä. Heillä oli biljardia ja kasino. Maria omaksui heiltä hienomman käytöstavan ja pukeutumistyylin. Sen aikainen Lappeenranta oli maalaiskaupunki joten Maria erottui pitäjällä. Hän tapasi itse keisarina Maria Feodorovnan, joka ojensi hänelle hyvän oppilaan diplomin. Hän sai suudella keisarinnan kättä, josta kokemuksesta on kerrottu lapsille ja lastenlapsille.

Karjalan kankaalla valmistettuja koristeellisia kaakeliuuneja löytyy talosta kolme kappaletta.

Talon päädyssä olevaa vanhempien makuuhuonetta on käyttänyt viimeksi kolmas sukupolvi. Johannes nai sukuun suomalaisen Martan. Martta oli luterilainen, joten he menivät eri kirkkoihin. Martta oli myös nimensä mukaan martta, eli teki käsitöitä. Hänen vanhempansa olivat myös kauppiaita. Hääpari sai lahjaksi komean visakoivuisen kalustuksen.

Luterilaisuus tuli taloon, Janita Lehti: ”Lapset kuulemma kävivät suomalaisille isovanhemmillaan, he saivat vähän toisenlaisia herkkuja pääsiäisaikaan. Varsinkin paaston aikaan siellä oli vähän erilainen ruokavalio.”

Pesukomuutit eli peseytymisvälineet ovat olleet talossa ihan viimeisiin vuosiin. Talossa ei koskaan ole ollut kylpyhuonetta. Marian kynsien hoitosetti on norsunluinen. Säästölippaassa neuvotaan tulevia sukupolvia, miten rikastua.

Lasten huoneeseen on puhkaistu seinään oviaukko. Palvelusväen entisessä huoneessa on myös hieno kaakeliuuni. Talon vanhin lelu on pieni norsu, yli satavuotias. Perintökehdossa on nukkunut viisi sukupolvea.

Seinällä olevassa listassa on listattu kaikki viisisukupolvea, jo Ivanilla ja Ljubovilla oli 10 lasta. Kaksi ensimmäistä poikaa kuolivat nuorina, monet tyttäret menivät naimisiin, pojat Mihail ja Nikolai jäivät pyörittämään kauppaa. Opettaja Anna Wolkoff syntyi välissä, kun hän kuoli vuonna 1983 päättivät Ilja ja Wera muuttaa talosta pois.

He kysyivät kaupungilta, haluaisiko se talon museotaloksi. Puitteet olivat valtavat ja esineistö runsasta. Sitten kuitenkin mielipide kääntyi ja syntyi lentävä lause, ”ei kaikki lahopuu ole kulttuuria”. Talon paikalla aiottiin rakentaa kerrostalo, mutta Lappeenrannan Kilta -yhdistys puuttui asiaan, keräsit varat ja lunasti talon itselleen.

Tähän eivät loppuneet vastoinkäymiset vaan kun museo piti avata vuonna 1992 tapahtui tuhopoltto joka tuhosi koko yläkerran. Museo avautui kuitenkin jo vuonna 1993. Onneksi esineistö oli juuri luetteloitavana tuhopolton aikaan.

Keittiö oli pääasiassa palvelusväen käytössä. Erityisesti Martta tykkäsi ruoanlaitosta ja teki pääsiäisherkkuja kuten hienoja kulitsa-kakkuja. Kylpyhuone jäi rakentamatta, sen piti tulla keittiön suuren leivinuunin paikalle, mutta Martta ei halunnut luopua siitä. Kylmäkonttorissa on purkkeja ja purnukuita ja keittiössä on muutakin ruoanlaitto-esineistöä, jota löytyi sittemmin palaneesta ja hiiltyneestä ullakosta.

Jääkaapissa säilyivät myöhemmin opettaja Anna Wolkoffin kengät, hiirten ja kosteuden tavoittamattomissa. Keittiöstä löytyy talon ainoa vesipiste, mistä on kannettu vettä muualle taloon. Sinne on myös viritetty pyykkinarut.

Naisilla oli oma työhuoneensa. Huone on hieno, mutta siitä on kuljettu läpi puotiin. Viimeiseksi työhuone oli Anna Wolkoffilla. Hän opetti Lappeenrannan poikalyseossa venäjänkieltä. Hän oli maineeltaan tiukka, korjauksia tehtiin liuskoilla ja punakynä viuhtoi jo jos kirjoitus oli liian suttuista. Laiskanläksypenkki kutsui, jos Anna ei ollut tyytyväinen.

Anna oli naimisissa Väinö Nissisen kanssa, joka kuitenkin kuoli nuorena Rauhan kloorionnettomuudessa. Anna palasi Imatralta lapsuudenkotiinsa Lappeenrantaan. Huoneessa tapahtuneen tulipalon jälkeen sisustusta on hieman muutettu. Anna puhui neljää kieltä: suomea, englantia, saksaa ja venäjää, joista hän saksaakin on opettanut.

Lauantai oli kuulustelupäivä ja pitkät jonot veivät kadulle asti. Viimeisille tarjoiltiin teetä. Annan käyttämässä makuuhuoneessa on näytillä hänen työasunaan käyttämänsä mekko ja hienomman sorttinen pesukomuutti, josta voi laskea hanasta vettä mutta ensin se oli sinne kannettava. Se oli palvelusväen tehtävä.

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *