Tampereen yliopiston tutkija Marko Tikka kirjoitti yhdessä Antti O. Arposen kanssa kirjan Koston kevät. Se sai osakseen suurta huomiota. Kirja käsitteli Lappeenrannan linnoituksen vankileiriä sisällissodan jälkeen.

Marko Tikka on Suomen historian dosentti, joka on tutkinut lähinnä autonomian aikaa ja itsenäisyyden alkuvaiheita. Hän on tutkinut myös musiikin historiaa ja harmonikan asemaa suomalaisessa kulttuurissa. Hän on joutsenolaissyntyinen ja kesät tulee vietettyä Lappeenrannan kesäpaikassa.

Kirjan aihe nousi julkisuuteen kun Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle oli ilmestynyt. Silloin alettiin katsoa muistietoa ja ihmisten kokemuksia kriittisesti historiantutkimuksen tavoin. Se oli kuin nollattu akateemisessa historiankirjoittajassa, näkee Marko Tikka.

Koston kevät poiki myös näytelmän Lappeenrannan kaupunginteatteriin.

Punaisten ja valkoisten muistitietoon suhtauduttiin kirjassa lähdekriittisesti kuten painettuun aineistoon. Tätä ennen muistitieto oli mielletty liian vaikeaksi aineistoksi. Sisällissodan ajan muistitietoa oli koottu erilaisiin kokoelmiin jo 30-luvulta lähtien. Marko Tikka lähti kuuntelemaan näitä nauhoitteita, se elävöitti historiaa.

Helsingissä, Lappeenrannassa ja Tampereen yliopiston kansanperinteen arkistoissa oli paljon kuultavaa. He Antti O. Arposen kanssa työstivät kirjaa Lappeenrannassa, aineistoa kuten kirjoja ja muistiinpanoja oli pahvilaatikoittain.

Lappeenranta oli ollut sisällissodassa punaisten miehittämä. Rintamalinja kulki Taipalsaarelta Savitaipaleelle. Imatra oli valkoisten miehittämä. Rintamalinja purkautui 24. – 25. päivä toukokuuta. Moni punainen vetäytyi Viipurin lisäksi Kotkan suuntaan ja Kymen suuntaan, sillä sieltä moni oli kotoisin. Mutta suurin osa oli kuitenkin Lappeenrannasta ja lähialueilta. Punakaartilaisista suurin osa oli teollisuustyöväestöä ja maaseutuväestöä, jotka nousivat kapinaan, sanoo Marko Tikka.

Pian rintaman purkautumisen jälkeen valkoiset olivat koonneet noin 3000 vankia Lappeenrannan kasarmille ja linnoitukseen. Nämä yhdistettiin yhdeksi isoksi leiriksi linnoitukseen. Mäki ja vallit olivat helppoja valvoa mikä vaikeutti karkaamista.

Konnunsuo sai alkunsa kun vankileiri purettiin ja osa vangeista siirrettiin sinne siirtolaan. Konnunsuosta tuli iso maatalousvankila.

Paikassa, missä linnoituksessa tehtiin teloituksia, on nykyään muistomerkki. Paikalla sijainnut joukkohauta kaivettiin ylös venäläisten sotavankien toimesta vuonna 1943 ja hauta siirrettiin vanhalle hautausmaalle, missä pitkulainen haita nykyään sijaitsee.

Lappeenrannan sotaoikeus oli osa valkoisen armeijan rankaisujärjestelmää. Nimitettiin kommendatuureja, jotka olivat kenttäoikeuksia. Laissa ei lukenut, että ihmisiä voisi telottaa mutta otettiin käyttöön Venäjän sortokausien aikainen pykälä, jotta ihmisiä voitaisiin tuomita kuolemaan kenttäoikeuksissa.

Marko Tikka: ”Kun tein väitöskirjaa samasta teemasta, ensimmäinen joka tuli vastaan oli Lappeenrannan pöytäkirja. Käytännössä se oli kuulusteluoikeus, henkilöt identifioitiin ja selvitettiin mitä he olivat tehneet.”

Vangit jaettiin kolmeen eri vaarallisuusluokkaan. Ensimmäiseen luokkaan kuuluneet teloitettiin, toiseen luokkaan kuuluneet vietiin vakileirille ja kolmannen luokan vangit vapautettiin mutta heidän piti ilmoittautua kotikuntansa suojeluskunnalle.

Armeija antoi ohjeet tutkintolautakunnille. Ensimmäiseen luokkaan kuuluneet olivat päälliköitä ja surmatöihin osallistuneita, toisessa luokassa olivat takavarikointiosaston päälliköt muun muassa, jotka olivat osallistuneet kapinaan tai tehneet sotarikoksia ja kolmannessa luokassa ne jotka onnistuivat piilottaneet sen mitä olivat tehneet.

Kuulustelut olivat henkilökuulusteluja, mutta kommendatuureilla oli käytössä tiedusteluosasto, joka keräsi tietoa mitä pahoja punaiset olivat sodan aikaan tehneet, heillä oli käytössään ilmiantoaineistoa, jota myös punaiset olivat toisistaan kertoneet.

Lappeenrannassa tilanne oli erityisen paha, sillä punaiset vetäytyessään olivat ampuneet 23 valkoista sotavankiaan.

Leireille oli pakko järjestää elintarvikehuoltoa, mutta armeijat olivat käyttäneet sodan aikana runsaasti elintarvikkeita ja elintarvikkeista oli ollut iso pula jo vuodesta 1916. Leipävilja tuotiin isolta osalta ulkomailta Venäjästä ja Euroopasta. Euroopassa käytiin sotaa. Oli aika onnetonta, mitä vankileirille jäi, sanoo Marko Tikka.

Vankileiri siirrettiin syyskuun puolivälissä vankeinhoitohallituksen alaisuuteen, vankeinhoitolaitokselle eli siviilihallinnon alaiseksi. Silloin suurin osa vangeista oli vapautettu.

Kenttäoikeuksien jälkeen tuli virallinen tuomitseminen. Suurin osa vankileiriläisistä sai kolme vuotta ehdollista vankeutta eli pääsivät vapaalle jalalle tuomion jälkeen. Kesä oli kuitenkin pitänyt odottaa tuomiota.

Lappeenrannan työvankilastakin oli vapautettu maaliskuun vallankumouksessa vuonna 1917 vankeja. Venäläiset olivat siinä käsityksessä että Suomessakin vangit olivat mielipidevankeja, naurahtaa Marko Tikka. Osa oli vapautettu sillä ehdoin että lähtevät rintamalle, liittyvät punakaartiin.

Koston kevään julkaisemisen jälkeen laskeskeltiin paljonko vankileireillä oikein kuolikaan ihmisiä. Lappeenranta ei ollut vankileirikuolleisuuden suhteen mikään pahin paikka, vaikka siellä 769 ihmistä kuolikin. Moni kuoli nälän ja sairauksien yhdistelmään, Marko Tikka:

”Lappeenrannassa oli se etu että suurin osa vangeista vankileirillä oli kotoisin lähiympäristöstä. Joutseno, Nuijamaa, Taipalsaari, Lappeenrannan alue. Vaikka ruokahuolto oli huono niin omaiset kuljettivat salaa ja myöhemmin muutenkin ruokaa, niin ei ainakaan siihen kuollut.”

Esimerkiksi Tammisaari muodostui tosi pahaksi paikaksi, koska vangit olivat muualta tulleita, kuten Oulun seudulta. Se oli ihan omaa luokkaansa kuolleisuusluvuissa. Lappeenrannassakin oli jonkin verran lahtelaisia tai viipurilaisia.

Yhteensä Suomessa oli kymmenisen isompaa vankileiriä, alkuun niitä oli jokaisessa vähänkin isommassa taajamassa. Ne selvisivät, jotka eivät olleet olleet pitkään vankileirillä.

Ensi alkuun vangit vain oleilivat, heillä ei ollut työvelvoitetta. Valkoiset eivät uskaltaneet päästää vankeja mihinkään. Mutta esimerkiksi Konnunsuon siirtolaan lähetettiin kaivamaan turvetta, josta piti tulla Valtion rautateille hiilen korvaava polttoaine. Vuonna 1918 oli Konnunsuolla jo 250 vankia.

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *