USA:n presidentinvaalit

Seurasin USA:n vaaleja loistohotellissa yhdessä liikemiesystävieni kanssa. Varasimme neljän hengen sviitin ja tilasimme pizzaa hotelliin. Illalla käytössämme oli ilmainen buffet, hotellin sauna ja uima-allas.

Tässä yhteydessä on pakko mainostaa vähän: Hilton Helsinki Strand on helkkarin hyvä ja mukava hotelli, jossa saa rahoille vastinetta! Meidän vaaliyömme tuli maksamaan 57/henki, eli ei ollut kysymys kerskakulutuksesta!

Kokonaan eri asia on, että vaalit eivät ratkenneet yön aikana. Kello neljän aikaan aamuyöllä, kun uni alkoi jo vähän painaa, oli vasta alustavia tuloksia ensimmäisistä osavaltioista. Ei siis mitään ratkaisua, vaikka Trump uskoi pärjänneensä koko kartalla hyvin. Aamulla heräsin siihen, että Trump oli voittamassa vaalit. Tilanne alkoi tasaantua, kun olin kotimatkalla junassa Lappeenrantaan.

Nyt tätä kirjoitettaessa (6.11. klo 14 Suomen aikaa) Biden on voittamassa vaalit. Bidenin pitää saada puolelleen enää yksi iso osavaltio, ja tällä hetkellä näyttää, että se kyllä onnistuu.

Täytyy toivoa, että Trump osaa lähteä arvokkaasti, jos Biden voittaa. Ei olisi vanhan valtiomiehen arvon mukaista, että hänet kannetaan ulos Valkoisesta talosta! Trumpilla on tietenkin oikeus vaatia tarkastuslaskentaa ja tehdä oikeusjuttuja. Mikäpä siinä, varsinkin kun on varaa maksaa oikeudenkäyntikulut omasta pussista.

Tuntuu käsittämättömältä, että ääntenlaskenta sujuu USA:ssa niin hitaasti. Luulisi että maailman vanhin demokratia olisi pystynyt kehittämään paremmat prosessit.

Entä sitten vaalien sisältö? Ihan suoraan sanottuna olen enemmän samoilla linjoilla Bidenin kanssa, varsinkin ilmastokysymyksissä ja koronan hoidossa. En kuitenkaan hyväksy sitä, että Trumpia demonisoidaan. On sanottu, että hän on kaikkien aikojen huonoin presidentti ja suurin uhka maailmanrauhalle. Ei varmasti ole.

Media demonisoi aina republikaanipresidenttejä, näin se vain menee. Täytyy kysyä, ketä tällainen palvelee. Varsinkin Suomen kannattaa pienenä maana pysyä aina väleissä USA:n kanssa, johtipa heitä kuka hyvänsä. Sama koskee tietysti myös Venäjää ja Kiinaa.

On outoa, että olemme niin kiinnostuneita vieraan maan vaaleista. Mekin seurasimme USA:n vaaleja silmä kovana melkein koko yön. Media on nostanut USA:n vaalit todella isosti esille Suomessakin. Niistä on joka uutislähetyksessä ja melkein kaikissa ajankohtaisohjelmissa.

Muitakin tärkeitä, seurattavia asioita olisi. Miten olisi vaikkapa pandemiarokotteen kehitystyö? Sillä on vaikutusta meidän kaikkien arkeen. Entäpä sitten Armenian ja Azerbaidžanin välinen sota, joka on syttynyt uudelleen tänä syksynä?

Tuntuu että meidän pitäisi olla paljon kiinnostuneempia Euroopan lähialueiden kriiseistä. Ei ehkä siksi, että niillä on vaikutusta arkeen, vaan siksi, että ne kertovat siitä, miten asiat menevät, jos ne menevät todella huonosti.

Miksi siis seuraamme USA:n suhteellisen epäoleellisia presidentinvaaleja silmä kovana? Väitän että kysymys on tarpeesta kuulua johonkin suurempaan. Ilmiö on sama kuin MM-kisojen, olympialaisten ja linnan juhlien katsomisessa.

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.