Hyvinvointi- & Fysiovalmennus SportTina eli tuttavallisemmin SportTina aloitti nykyisissä tiloissaan Joutsenon keskustassa pari vuotta sitten. Osoite on Keskuskatu 4. Omistaja Tiina Pinomäki kuuli väistyvältä valokuvausstudion pitäjältä, että nämä tilat olisivat vapautumassa hänen muuttaessaan pienempään tilaan. Pitkään he pohtivat, olisiko tämä järkevää, sillä koronasta ei vielä tiedetty paljonkaan. Lopuksi kaikki kävi kuitenkin hyvin.
Ennen hänellä oli reilun vuoden ajan työhuone entisissä Terveystalon tiloissa Joutsenossa, mutta hän ei kokenut sitä omaksi paikaksi, Tiina Pinomäki: ”Siellä oli vain yksi työhuone ja kaipasin työhuoneen yhteyteen isompaa toiminnallista tilaa, jota voisi hyödyntää yksilöasiakkaiden sekä pienryhmien kanssa.”
Hän joutui pienryhmiä kuten Pilatesta varten vuokraamaan usein koulun liikuntasalin. Isompiin toimitiloihin hän muutti kesän lopulla 2020.
Nykyinen isompi ikkunallinen sali on erilaisia pienryhmiä varten kuten Pilates ja jooga, mutta siellä ohjataan myös yksilöasiakkaita. Toisesta huoneesta löytyy fysioterapia-alan yrittäjälle oleellinen eli hoitopöytä.
”Pitkän talven jälkeen halusin jättää osan sisällä pidettävistä tunneista pois, joten vaihdoin kesän ajaksi Pilates tunnit kahvakuulailuun ihaniin Ahvenlammen maisemiin, josta löytyy nykyisin myös hyvät kuntoportaat”, kertoo Tiina Pinomäki.
Nykyinen firma hänellä on ollut nyt neljä vuotta, hän kuvaa itseään aikuisiän alanvaihtajaksi. Monessa paikassa hän on tehnyt töitä, välissä kymmenen vuotta Stora Enson Honkalahden sahalla. Ensin hän kouluttautui lähihoitajaksi, joka hyödytti kun hän haki tekemään fysioterapia-alan koulutusta.
Toisen pojan syntymän jälkeen hän halusi tehdä jotain uutta. ”Päätin alkaa tekemään jotain itselleni antoisampaa ja ehkä ihmisillekin antoisampaa ja mielekkäämpää hommaa”, sanoo Tiina Pinomäki.
Liikunnallinen hän on ollut aina, harrasti vuosia muun muassa kuntonyrkkeilyä ja kaikenlaista liikuntaa. Ajatus kokonaisvaltaisempaan hyvinvointiin heräsi liikunnan myötä myös erilaisista tuki- ja liikuntaelinvaivoista, joita kohtaa kaikenikäisillä ihmisillä. ”Tehdään joko liikaa tai liian vähän, ja monesti liikkeiden suoritusten tekniikatkin voi olla aika pielessä”, selittää Tiina Pinomäki.
Päivät ovat nykyään aika täysiä, välillä pitää osata sanoa ”ei”. Asiakkaita käy Lappeenrannasta ja Imatraltakin. Joutsenon kokoisessa paikassa toimii puskaradio hyvin ja Tiina Pinomäellä on ollut hyvät verkostot. Uusi sijaintikin on tuonut lisää näkyvyyttä ja asiakkaita.
Nuorin asiakas on kymmenvuotias, suurin osa porukasta on keski-ikäisiä ja työikäisiä, jonkin verran käy nuoria urheilijoitakin.
Tiina Pinomäki on syntyjään Lampikankaalta. Joutseno on hyvä, sillä täällä on palveluja. Moni nuori perhe on ostanut omakotitalon alueelta, hinnat ovat alhaisemmat kuin vaikka Lappeenrannassa.
Korona-ajat ja etätyösuositus ovat lisänneet käyntejä tietyillä ryhmillä. Ihmisillä on niska-hartia-seudun ongelmia, päänsärkyä, rintarangan kireyttä, joka voi puolestaan aiheuttaa hengitysoireita.
Fysioterapiassa lähdetään ensin arvioimaan asiakkaan tilannetta, tarvittaessa tehdään kipuja ja oireita helpottavia manuaalisia käsittelyjä esimerkiksi hierontaa, triggerpiste tai faskiakäsittelyä, jonka jälkeen kuntouttavia harjoitteita.
Asioita on nykypäivänä mietittävät aika kokonaisvaltaisesti. Asiakas voi tulla lähetteen kanssa tai ilman lähetettä. ”Lähetteessä voi lukea, että polvikipu, niin sitä hoidetaan pelkästään sitä polvea. Tuijotetaan polvea, ei mitään sen ympäriltä. Ongelma saattaa kuitenkin olla lonkassa, mikä kivun aiheuttaa”, selittää Tiina Pinomäki.
Vaivoja voi aiheuttaa vaikka tapa seistä, työvuodet tai urheiluhistoria. Psyykkisen puolen hoitaminen on fysioterapiassa nyt korostunut, ihmisestä puhutaan psykofyysisenä kokonaisuutena. He vaikuttavat Tiina Pinomäestä nykyään myös väsyneemmiltä, toki koronakin voi vaikuttaa asiaan. Tämä on kuitenkin hänen mukaansa inhimillistä.
Yrittäjyyttä hän aikoo jatkaa, siinä on omat hyvät puolensa. Hän aloittelee työpäiväänsä, kun pojat ovat menneet kouluun ja voi jatkaa sitä myöhempään illalla.
Ajan SportTinaan saa varaamalla sähköisesti. Tiina Pinomäki ottaa yksityisasiakkaita vastaan noin kello viiteen.
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä