Keväällä julkaistiin kotiseutuneuvos Pertti Vuoren kirjoittama kirja Sotaa Joutsenossa 1918. Sen toimitti kirjastonhoitaja Paula Kärki. Se on Pertti Vuoren kahdeskymmenesensimmäinen teos. Kirja perustuu Pertti Vuoren aikaisempaan kirjaan Kansalaissota Joutsenossa. Aineistoa on mm. 60-luvulla tehtyjä perinnehaastatteluja, joissa elää paikallinen kieli vahvasti.
Joutsenossa kulki sisällissodassa rintamalinja valkoisen Imatran ja punaisen Lappeenrannan välillä. Imatran valkoiset pitivät alue-esikuntaansa hotelli Turistissa Vuoksen itäpuolella Imatrankoskella. Valtionhotellissa hoidettiin muonitusta ja majoitusta.
Punaisten päämaja oli Lappeenrannan vanhassa linnoituksessa ja hotelli Patriassa. Sisällissodan rintamalinjat jakautuivat Hämeen, Savon ja Karjalan lohkoihin. Joutsenon rintama oli Karjalan rintaman pohjoislohko.
Sodan ajan Joutsenossa asui henkikirjojen mukaan 6000 ihmistä. Saha oli käynnistynyt vuonna 1907 ja selluloosatehdas vuonna 1909. Työväkeä muutti sahan ympäristöön Honkalahteen. He olivat järjestäytyneet omiin ammattiosastoihinsa. Suurin osa joutsenolaisista sai kuitenkin elantonsa maataloudesta.
Vuoden 1917 vallankumous Venäjällä nosti Suomessakin monen toiveita. Sosialistit olivat kuitenkin hävinneet eduskuntavaaleissa, mikä kiristi maan yleistä tunnelmaa. Marraskuussa ryhdyttiin yleislakkoon ja järjestysvalta vähitellen lipui silloin muodostuneille työväenkaarteille.
Sotaa edeltävä kesä oli ollut vähäsatoinen, mikä näkyi puutteena ruoasta myöhemmin.
Ensimmäiseksi järjestäydyttiin urheiluseurojen kautta. Porvarit kutsuivat itseään suojelukaartiksi, punaiset itseään järjestyskaartiksi. Kun kaartit ohittivat vartiotehtävissä toisensa, pysyttiin hiljaa sillä pelättiin toisen osapuolen ärsyttämistä.
Joutsenon järjestyskaarti perustettiin lokakuun puolivälissä. Aseita ei ollut, joten harjoiteltiin puukepit olalla. Suomen julistauduttua itsenäiseksi 6.12.1917 ryhdyttiin kamppailemaan siitä kuka saisi maata hallita.
Joutsenon Kullervo oli perustettu v. 1914 ja yksi sen ensimmäisistä aktiiveista Oskari Jauho liittyi punaisiin mikä aiheutti kohua. Maanviljelijät olivat alkuun passiivisen vastarinnan kannalla, tehtaalaiset olivat kuitenkin heidän hyviä asiakkaitaan.
Joulukuussa alkoi tilanne Joutsenossa kiristyä. Järjestyskaarti otti valvoakseen kaikkein vilkkaimpia teitä ja tienristeyksiä. Reistä etsittiin elintarvikkeita ja aseita.
Tammikuussa perustettiin varsinainen punakaarti, johon järjestyskaartit liittyivät.
Joutsenon pataljoonan miesvalmius oli noin 250 miestä. Komentajaksi valittiin sahatyöläinen ja tilallinen Kustaa Tikkanen. Tämä pataljoona myöhemmin yhdistettiin Lappeenrannan rykmenttiin. Sitä edusti Lappeenrannan esikunnassa ent. kansanedustaja ja ompelija Sofia Hjulgren.
Ravattilassa kokoonnuttiin Oskari Lakan kotiin, sillä punaisten kohonnut toiminta oli huomattu. Mitään ei kuitenkaan voitu tehdä ilman aseistusta. Tänne lähetetyt aseet päätyivät kuitenkin punaisten käsiin.
Lähetys oli Rva Aune Kunnakselle Joutsenoon ja sen piti sisältää leikkikaluja. Aseiden päädyttyä vääriin käsiin valkoiset eivät kyenneet Joutsenossa enää toimimaan vaan hiihdettiin Imatralle. Kirkkoherra kerkesi viime tingassa pakenemaan Imatralle juuri kun häntä oli tultu hakemaan.
Ensimmäinen varsinainen taistelukosketus tapahtui kun valkoiset Imatralta kuulivat Joutsenoon saapuneen 100-150 punakaartilaista aseineen. Valkoiset lähtivät työväentalolle mutta tapasivatkin tyhjä. Punaiset olivat juuri lähteneet takaisin Lappeenrantaan.
Punaiset olivat saaneet lisää tukea Imatran suunnan tehdasväestä. Punaiset ottivat Joutsenon haltuunsa 7. helmikuuta ja uudelleen 26. päivä helmikuuta.
Meltojen hoitama puhelinkeskus siirrettiin alapitäjältä aivan viime tipassa. Puhelinlinjat palvelivat koko sodan lopun Imatran suunnalla. Punaisten linjat katkeilivat läpi koko sodan, epäiltiin myös asukkaita tihutyöstä.
8. helmikuuta Lappeenrannasta lähti arviolta 1000-1400 miestä Joutsenoon. Harjoittamattomat joukot kuitenkin eivät osanneet toimia. Yhden ase laukesi matkalla vahingossa ja syntyi valtava räiskintä. Oli saatu uudet kiväärit Viipurista, mutta sotilaallista toimintaa ei osattu.
Joutsenon Kullervon rahat kavallettiin. Kaupoista ryöstettiin parempia vaatteita, elintarvikkeita ja parempaa tupakkaa. Punaiset myöhemmin yrittivät viedä taloista kaiken ylimääräisen.
Kulkee tarinoita tapahtumista rintamilla. Yhden mukaan osapuolet olivat vahingossa sopineet saman tunnussanan ”Joutsenon”. Kun eräs valkoinen sytytti tupakkaa, selvisi että he olivatkin eri puolilla ja alkoi ammunta.
Rintamalinjat alkoivat muodostua. Joutsenossa se kulki Penttilä-Ravattila-Karjalaisenkylän tienhaara- Kirkonmäki – Punnanranta -akselilla. Tie Viipuriin oli punaisten hallussa.
Penttilän kylää vallattiin useaan kertaan. Punaiset olivat linnoittautuneet Ruhanaisenharjulle ja Honkalahteen. Valkoisten linjat kulkivat Jänhiälän kohdalla.
Aseistus oli kirjavaa, oli Mosin-Nagant sotilaskiväärejä ja Arisaka-kiväärejä. Venäläisiä riisuttiin aseista. Valkoisten päälliköillä oli pistoolit, punaisilla miekat. Konekiväärit olivat kaikkein tehokkaimpia. Takavarikoitiin henkilöauto ja veneitä.
Ensimmäinen tykki saatiin Nappulanmäelle, kun torpedoveneistä poistettiin tykit. Niissä oli rannikkotykin alusta. Ensimmäinen tykki saapui Joutsenoon 13.2.
Puhuttiin tykkikauhusta: valkoiset tekivät tykkiaseman Nappula-kivelle vanhan Tapiolan emäntäkoulun, sen ajan Hanenin huvilan eteen. Siitä he ampuivat punaisten taloja Honkalahdella. Työväentalo sai ensimmäisenä osuman. Yhteensä ammuttiin 55 ammusta. Tykin jyly ja lähestyvän ammuksen päästämä ääni demoralisoivat punaisia tehokkaasti.
Paras aseistus tässäkin sodassa olivat kuitenkin sukset. Niillä kyettiin liikkumaan nopeasti paksussakin hangessa. Tiedusteluretkillä ne olivat välttämättömät.
Maaliskuun puoliväliin asti käytiin asemasotaa. Lappeenrannasta päästettiin jopa satakunta kuritushuonevankia sotarintamalle.
Punaisten puolella maineeseen nousi punakenraali Parikka, valkoisilla merkittävä hahmo oli Majuri Ståhlberg joka johti joukkojaan edestä. Hän kipusi lähellä Yläpappilaa sijaitsevalle kivelle, lause jäi kesken kun hänet tapasi luoti. Nykyään paikalla on muistomerkki.
Ajan myötä pula elintarvikkeista alkoi olla suuri. Sosialistit ja porvarit yrittivät yhteistyössä tehdä asialle jotain.
Kun punaisten sotaonni loppui ja he vetäytyivät esikunnan käskystä Viipuriin sytyttivät he Joutsenon keskustan palamaan: vanha kirkko, Sasunoffin kauppakartano ja Lääkäritalo paloivat kaikki. Alapappilakin oli määrä polttaa, mutta viimeisenä sen jättänyt päättikin toisin: jätti tulitikun raapaisematta ja rakennus säilyi. Lautatarha poltettiin myös, aikalaiset kuvasivat tulen valaisseen koko taivaan.
Sodan jälkeen tulivat työleirit. Sodan aikaan sattui lähes sattumanvaraisia teloituksia, joita monet myös vastustivat, kuten Sofia Hjulgren. Hänet ammuttiin sodan jälkeen Viipurissa, vaikka alkuun vastustikin sotaa mutta oli päättänyt kuitenkin tukea aatetovereitaan.
Kirkon polttamisesta on monenlaista totuutta, ehkä sen teki valkoisten tykkituli tai ei, joka tapauksessa kirkossa oli ammusvarasto. Myöhemmin kerrottiin että juovuksissa olevista punaisten miehistä yksi olisi huitaissut kattokruunun alas ja siitä palo sai alkuunsa. Sammutustöihin ei ollut tietenkään aikaa.
–
Kuvat sotilaasta pappilassa ja Korvenkylän nuoriso: Joutsenon kotiseutuyhdistys. Joutsenon kirkonkylä Riitta Ahoksen arkisto. Muut Oskar Lindman.
