LEGENDA EINO GRÖN LAPPEENRANNAN KESÄTEATTERISSA 27.8.2025

Porin Reposaaresta kotoisin oleva Eino Grön aloitti laulajan uransa jo vuonna 1957, esiintyen paikallisyhtyeiden solistina. Vuonna 1958 levytyksen aloittanut Grön teki läpimurtonsa seuraavana vuonna kappaleella Liian paljon rahaa

Grönin suosio kasvoi tangolevytyksillä, kuten Seinillä on korvat, Sä kuulut päivään jokaiseen ja Illan viimeinen tango, joiden vuoksi häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä nykyajan tangotulkitsijoista. 

Eino Grön on sittemmin laajentanut ohjelmistoaan mm. jazziin sekä levyttänyt muunmuassa argentiinalaisten muusikoiden kanssa. Grön on voittanut useita laulukilpailuja vuosien saatossa, muunmuassa Syksyn sävel -kilpailun kappaleella Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa vuonna 1997. Lisäksi Eino Grön on palkittu Iskelmä-Finlandialla elämäntyöstään suomalaisen iskelmämusiikin puolesta, hänelle on myönnetty myös Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ristimerkillä ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi hänelle kulttuurineuvoksen arvonimen vuonna 2021. Hänestä on tehty Tango d’Amore -niminen musikaali, joka sai ensi-iltansa Porin teatterissa vuonna 2018. Grön julkaisi uusimman Saunavalssi –nimisen kappaleen kesäkuussa 2025.

Eino Grönin mittavaan uraan mahtuu yllä mainittujen kappaleiden lisäksi valtava määrä koko kansan tuntemia foxtroteja, tangoja sekä iskelmiä. Konsertissa kuullaan läpileikkaus artistin 

tuotannosta vuosien varrelta. 

27.8.2025, Eino Grön, Lappeenrannan Kesäteatteri

Klo 18.00

Liput 22,50e

Ennakkoliput konserttiin on nyt  myynnissä Tiketissä, lipun hinta on 22,50e, sis. palvelumaksun.

https://www.tiketti.fi/saimaan-savel-esittaa-legenda-eino-gron-lappeenrannan-lippuja/110755

Saimaan Sävel esittää: Legenda Eino Grön – TikettiEino Grön Lappeenrannan kesäteatterissa 27.8.2025! Vuonna 1957 laulajan uran aloittanut legenda Eino Grön saapuu Lappeenrannan Kesäteatteriin esiintymään keskiviikkona 27.8.2025. Konsertissa kuullaan läpileikkaus Eino Grönin tuotannosta huiman ja pitkän uran varrelta. Eino Grön | Saimaan Sävelwww.tiketti.fi

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Maija Kaarna, Saimaan Sävel Oy, maija@saimaansavel.fi

Ystävällisin terveisin, 

Maija Kaarna

Saimaan Sävel Oy

maija@saimaansavel.fi

+358505434282

www.saimaansavel.fi

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *