Helsingin yliopiston talouden ja politiikan laitoksen tutkija Anna Rajavuori etsi itselleen 2000-luvun alussa itselleen aihetta proseminaaritutkielmaansa. Hän löysi Sofia Hjulgrenin, joka oli joutsenolainen kansanedustaja, toimi punaisten esikunnassa Lappeenrannan linnoituksessa sisällissodan aikaan ja joka lopulta teloitettiin ampumalla Viipurissa sodan jälkeen.
Antti O. Arposen ja Marko Tikan kirja Koston kevät oli julkaistu muutama vuosi ennen, se käsitteli Lappeenrannan linnoituksen teloituksia. Vuoden 1918 tapahtumat olivat alkaneet puhuttaa ja julkaisutoiminta ja puhe aiheen ympärillä moninkertaistui. Anna Rajavuoren gradun nimeksi tuli Työväenluokan urhea tytär.
Sofia Hjlugrenia muisteltaessa on puhuttu usein hänen teloituksestaan. Sofia Hjulgrenin sanottiin pitäneet puheen teloituspaikalla, joka vaikutti vahvasti läsnä olleisiin. Sofia Hjulgrenin sanottiin sanoneen muun muassa: ”Ruumiimme tapatte mutta henkemme elää.”
Sofia Hjulgrenin puheenlahjat mainittiin usein Joutsenossa, hän olikin koulutettu työväenpuhuja. Hän oli käynyt Lahdessa SDP:n järjestämän valtakunnallisen työväen agitaattorikurssin vuonna 1906
Anna Rajavuori: ”Suurlakko ja eduskuntauudistus olivat lisänneet kysyntää sosialistipuhujille. Puolue järjesti valtakunnalliset agitaattorikurssit jotta saatiin koulutettua hyviä – ja oikeanlaisia – puhujia mahdollisimman tehokkaasti.”
Tuolloin Sofia Hjulgren ei vielä asunut Joutsenossa vaan Kotkassa, missä miehensä oli töissä. Kurssille päästäkseen osallistujilla tuli olla työväenyhdistyksen suositus ja lisäksi jokaisen piti kirjoittaa pieni elämäkertamainen esittely itsestään.
Hänen antamansa tiedot ovat säilyneet Työväen arkistossa. Niiden mukaan hän oli käynyt Helsingissä Kotkan työväenyhdistyksen naisosaston edustajana jo, kun äänioikeusasiaa ratkaistiin.
Sosialidemokraattiseen puolueeseen hän oli liittynyt jo vuonna 1903.
Syntyjään Sofia Hjulgren oli Kullaalta Varsinais-Suomesta. Kotkassa he asuivat Karhulassa, hän asusteli vielä hetken ennen Joutsenoon tuloaan Lappeenrannassa. Kun Hjulgrenit muuttivat Joutsenoon, oli Honkalahden saha juuri aloittanut. Sofian Hjulgrenin mies Anton työskenteli sahalla, hän oli työmiehen vaimo ja teki itse kutojan töitä.
Joutsenolaiset pitivät heitä ”muualta tulleina sosialisteina”. Teollisuus oli niin nuorta Joutsenossa ettei sosialistista liikehdintää sitä ennen juuri ollut ollut.
Häntä kuvattiin yhdistystoiminnassa ahkeraksi, oli perustamassa työväenyhdistystä Joutsenoon ja toimi sen naisjaoston puheenjohtajana, toimi myös kunnallistoimikunnan puheenjohtajana ja sihteerinä. Saimaanrannan osuuskassan hallituksessa hän toimi 1915 ja pari vuotta myöhemmin oli Joutsenon Säästöpankin perustajajäsen.
Sofia Hjulgren oli SDP:n kansanedustajana vuosina 1914-1917. Eduskunnassa hän oli jäsenenä maatalousvaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa.
Sisällissodan aikana Sofia Hjulgren valittiin joutsenolaisten edustajaksi Lappeenrantaan punakaartin esikuntaan. Anna Rajavuoren mukaan oli hyvin epätavallista, että sisällissodan aikaan nainen oli punakaartin esikunnassa. Joutsenon punakaartin rykmentissä toimi 250 miestä.
Sisällissodan tapahtumia koskevassa muistitiedossa hänet muistetaan paitsi joutsenolaisen työväenliikkeen merkkihenkilönä myös hyväntekijänä tai pelastajana. Hän oli vaikutusvaltaisena henkilönä pystynyt pelastamaan jonkun varmalta kuolemalta tai järjestämään pidätettyjä vapaaksi.
On sanottu, että Sofia Hjulgren itse ei olisi halunnut nousta aseelliseen vastarintaan mutta lähti mukaan solidaarisuudesta. Anna Rajavuoren mukaan näin on saattanut hyvinkin olla, mutta kuoleman jälkeen hänet on myös haluttu esittää muistoissa hyvässä valossa.
Valkoisten saavutettua huhtikuussa Lappeenrannan lähti hän kuten moni muukin punainen pakomatkalle Viipuriin. Viipurissa heidät vangittiin ja vietiin Aleksanterin vankileirille. Toukokuun alussa tehtiin kuulustelut.
Syytteen mukaan hän oli toiminut punaisten esikunnassa, mutta sanoi että hän oli juuri liittynyt työväenpuolueeseen ja sodan aikana ollut punakaartin kansliassa hoitamassa postitusta. Se oli hänen lausuntonsa, kun kuolemantuomio uhkasi. Hän sanoi velvollisuudentunnosta toimineensa puolueessaan.
Itse teloituksesta ei ole dokumentteja, mutta se on tapahtunut todennäköisesti 21. tai 22. toukokuuta, mahdollisesti joukkoteloituksessa 50 muun punaisen kanssa. Se alkoi olla jo teloitusten loppuvaihetta. On mahdollista, että teloitukseen myötävaikutettiin vanhojen kaunojen takia jonkun paikallisen toimesta.
Valkoisen puolen historiaa kirjoittaneen Eino J. Parmasen mukaan Sofia Hjulgrenia pidettiin osallisena Kustaa Helanderin murhaan sodan aikana, mikä olisi vienyt teloitustuomioon. Anna Rajavuoren mukaan tästä ei ole kuitenkaan muita viitteitä.
Sofia Hjulgrenin teloitus oli poikkeuksellinen, sillä hän oli ainoa naiskansanedustaja joka teloitettiin sisällissodan jälkiselvittelyissä. Lisäksi hän oli jo yli 40-vuotias eikä ottanut osaa aseelliseen toimintaan.
Anna Rajavuori kiinnittää huomiota siihen, miten eri sukupolvet ovat sotaa muistelleet. Sofia Hjulgreniakin on muisteltu eri tavoin heti sisällissodan jälkeen, toisen maailmansodan jälkeen, 1960-luvulla ja vielä 2000-luvulla.
Heti sodan jälkeen Sofia Hjulgrenin teloituskertomuksen kautta on voitu yhdessä surra sisällissodan uhreja ja heidän kohtaloitaan. Toisaalta esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen kansandemokraatit nostivat Sofia Hjulgrenin esikuvalliseksi naiseksi omaan historiaansa.
Sylvi-Kyllikki Kilven Työläisnaisliikkeen historiassa Sofia Hjulgrenia verrattiin toiseen teloitustuomion vakaumuksensa vuoksi saaneeseen naiseen, vuonna 1944 teloitettuun Martta Koskiseen.
Paikallisesti Sofia Hjulgrenia on muisteltu erityisesti kansanedustajana korostamatta hänen toimintaansa tai kohtaloaan sisällissodassa. Paikallisyhteisössä usein korostuu tarve pitää yhteisö koossa pikemmin kuin sen rikki repiminen, tulkitsee Anna Rajavuori.
Sofia Hjulgreniakin on Joutsenossa muisteltu pääasiassa lämmöllä, vaikka mm. ”punikkiämmäksi” kutsuttu elinaikanaan herättikin ristiriitaisiakin tunteita.
Kertomus Sofia Hjulgrenin teloituksesta ei ole kuitenkaan ilmeisesti kuulunut suulliseen kertomaperinteeseen Joutsenossa, vaan se on elänyt pääasiassa kirjallisessa muodossa työväensanomalehdissä ja muissa julkaisussa, minkä vuoksi hänen tarinansa on päässyt vähän vaipumaan unholaan.
Anna Rajavuoren mukaan Sofia Hjulgrenin tarinaa kannattaa kertoa kuitenkin yhä edelleen sen vuoksi, että hän näyttäytyy paitsi paikallisesti kiinnostavana henkilönä myös poikkeuksellisena hahmona sisällissodan historiassa.
