Emma Jussila-Scherman pitää itseään sekä nukketeatterintekijänä, nukketeatteritaitelijana ja nukentekijänä. Mikään näistä yksin ei kelpaa, sillä: ”Ei niistä oikein mistään pääse irti, kun on yhden naisen nukketeatteri, on pakko tehdä kaikki itse. Ei ole vaihtoehtoja!”
Hän rakensi ensimmäiset nuket jo kun oli suunnilleen kymmenen. Hänessä oli herännyt kiinnostus juuri teatterinukkeihin. Tämä oli tavallaan hankalaa, sillä Lappeenrannassa ei silloin ollut nukketeatteria lainkaan, kävi vain kiertäviä nukketeattereja. Siinä iässä nukketeatteriin menemistä ei oikein voinut edes enää kavereille kertoa.
Emma Jussila-Scherman muistaa kuinka Lappeenrannassa kävi Svante Korkeakosken kiertävä nukketeatteri. Hän pyysi äidiltä rahaa ja meni sinne, yksin. Siitä jäi hänelle muisto, että tässä on jotain erityisen hienoa.
Hän päätti mennä nuorisoteatteriin 16-vuotiaana. Lukioaikana hän ohjasi lapsiteatteriryhmiä ja teki esityksiä. 17-vuotiaana hän kävi lapsiteatteriohjaajakoulutuksen, jota järjesti Suomen Harrastajateatteriliitto. Hän jäi opettamaan pienempiään. Nuorisoteatteri vaihteli paikkaa, osan ajasta se oli linnoituksessa ja sitä ennen keskustassa.
Lukioaikojen jälkeen Emma Jussila-Scherman haki Turun Taideakatemiaan jossa siihen aikaan oli olemassa nukketeatterilinja. Turussa hän opiskeli neljä vuotta sekä nukketeatteritaiteilijaksi että teatteri-ilmaisuohjaajaksi.
Tämän jälkeen tie vei Prahaan. Siellä hän opiskeli neljä talvea marionettiteatterin ohjaamista ja marionettien rakentamista. Hän kulki Tsekin ja Suomen väliä edestakaisin, vuonna 2006 hän perusti oman nukketeatterinsa. Esityksillä oli tienattava rahat opintoja jatkaakseen. Kesät kuluivat silloinkin Lappeenrannassa.
Tsekeissä nukketeatteriperinne kulkee 1500-1600 -luvuille saakka ja se on ainut paikka maailmassa missä voi lukea itsensä tohtoriksi nukketeatteritaiteilijana. Emma Jussila-Scherman kävi erillisillä mestarikursseilla. Marionetit ovat lankojen varassa liikuteltavia nukkeja. Tsekeissä oli vahva perinne myös puisissa marioneteissa.
Nukketeatteria voi tehdä sekä aikuisille tai lapsille. Emma Jussila-Schermanin Turun opiskeluaikoina puhuttiin, että Suomessa pitäisi alkaa tehdä nukketeatteria myös aikuisille, sitä pidettiin siihen saakka vain lasten juttuna.
Nukketeatterien sisällä on omat tekniset suuntauksensa, voi tehdä käsinukketeatteria, pöytänukketeatteria, varjoteatteria tai marionettiteatteria. Emma Jussila-Scherman on halunnut tehdä sooloesityksiä jotta voisi kuljettaa esityksensä mihin haluaa, sekin on eräänlainen suuntaus, hän näkyy esityksissään itsekin.
Nukketeatteriesityksetkin perustuvat tarinoihin tai kertomuksiin. Sanat ja suomenkielikin ovat tärkeitä Emma Jussila-Schermanille. Tsekeissä voitiin tehdä sanattomia esityksiä tai vaihtoehtoisesti esitykset voidaan tehdä vaikka englanniksi kansainvälisille festivaaleille.
Emma Jussila-Scherman pitää kuitenkin tärkeänä juuri sadunkerronnan perinnettä.
Tänä syksynä hän pitää kolmea eri esitystä. Kaupunginteatteriin tulee Kolme Karhua, joulukuussa Sammakon joulu ja näiden välillä hän kiertää Kalastaja ja kolme toivomusta -tarinalla.
Emma Jussila-Scherman ei kaipaile pitkien reissujen perään. Turusta on aika hyvin levittäydytty ympäri Suomea, mutta Helsinki-Turku -akselilla tapahtuu silti eniten. Hän ajattelee, että on kivempi tehdä töitä ilman pitkää työmatkaa ja on luksusta saada tehdä töitä siellä missä muutenkin tulee asuttua.
Opiskelijana hän reissasi paljon, harjoittelut tehtiin Italiassa ja työnäytteet annettiin Englannissa. Sisiliassa on oma Orlando Furioso -marionettiperinne. Hän näkee, että Lappeenrannassa lapsilla pitää olla kokoaikaisesti nukketeatteria ja sen järjestäminen on ollut hänelle juuri se tärkein juttu.
Emma Jussila-Scherman kiertää myös kouluissa. Tämän päivän koululaiset hänen mukaansa alkavat olla kuitenkin jo niin isoja, etteivät heille sadut oikein kelpaa. Heistä tulee tosi aikaisin tosi isoja. Hän käy vakituisesti päiväkodeissa ja on käynyt muissakin laitoksissa kuten pakolaiskeskuksessa.
Päiväkodissa tulee myös palautetta, mitä hän pitää ihanana. Esitystä osataan kuitenkin seurata hiljaa. Joskus Emma Jussila-Schermannille tulee soittoja, voiko erityislapsensa tuoda esitykseen. Hän on koittanut mainontansa kautta kertoa, että myös erityislapsia voi tuoda.
Kolme karhua -esitystä Emma Jussila-Scherman on mainostanut, että se voisi olla ensikokemus lapsille teatterin maailmassa. Voi tuoda lapsen vaikka vain 10 minuutiksi puolen tunnin esitykseen. Lapsi ei voi koskaan oppia, jos ei ole tätä ensimmäistä kertaa. Ovet ovat auki, eivätkä mene lukkoon, hän sanoo.
Hän on tottunut, että 90 lapsen esityksessä kuuluu ääniä. Yleensä näytöksen jälkeen aikuiset tulevat ihmettelemään, että luokassa ei osata olla niin hiljaa mutta nukketeatteriesityksessä kyllä: ”Se on työvoitto myös”, sanoo Emma Jussila-Scherman.
Kolme karhua -esitys on lapsille suunnattu. Tämäkin voi kuitenkin olla vain yksi satu muiden joukossa, ei teatterin tarvitse olla suuresti opettavaa, julistavaa, sanoo Emma Jussila-Scherman. Hän kutsuu tulemaan kerrankin paikkaan, missä ei tarvitse tehdä yhtään mitään, käyttää puolisen tuntia ja katsoa ja seurata jotain. Kuunnella satu.
Kultakutri ja kolme karhua- satu kertoo lapsesta joka lähtee omille teilleen ja tutustuu oman elämänsä ulkopuoliseen maailmaan. Se on kasvutarina. Kultakutri uskaltaa mennä maailmaan ja löytää erikokoiset kipot, sängyt ja tuolit. Lapset alkavat pohtia, mikä on itselle se oikea määrä.
Kultakutri pohtii, mistä puurokulhosta syödä ja missä sängyssä nukkua. Jokaisen lapsen olisi hyvä hahmottaa suhteessa itseensä, mikä on tarpeeksi. Emma Jussila-Scherman ei ole halunnut tuoda esitykseen tätä enempää, se on jo tarpeeksi.
Nukketeatteri on aina yhteisöllinen kokemus. Jos on 40 kappaletta 3-vuotiaita, on luotava tilanne ja systeemi. On oltava täällä nyt puoli tuntia, se on eri kuin opettaja lukisi kirjasta, on nukkeja ja rekvisiittaa. Se on opetuksellinen tapahtuma, miten kaikki saadaan tapahtumaan.
Alle 3-vuotiaita ei muualle pääse, mutta Emma Jussila-Schermanin esitykseen he pääsevät.
Kolmessatoista vuodessa teatteria pyörittäessään on hän oppinut alkamaan miettimään jo ihan materiaalivalintojakin, materiaalien hintoja ja sitä onko nuket tarkoitettu pitkäikäisiksi. Eurooppalainen keskihinta korkeatasoiselle marionetille on siinä 700€ nurkilla. Jos joku teatteri tilaa häneltä vaikka jättikokoisen suden, hän hinnoittelee sen mukaan miten paljon siihen menee työtä. Työhuoneellaan Emma Jussila-Scherman harjoittelee esitystään nukkejen valmistamisen lisäksi.
Pöytänukketeatterin Kolme karhua harjoitusversiot ovat näkyvissä Lappeenrannan kirjaston vitriinissä. Vitriinissä on myös kalastajan ensimmäinen versio.
