Eksote tutkii Kelan kanssa miten satsaukset kotikuntoutukseen laskevat kustannuksia – oma bussi harkinnassa ja Piristäjät tärkeitä

Kuntoutusjohtaja ja fysiatrian ylilääkäri Markku Hupli katsoo potilaita huoneessaan pari päivää viikossa ja loppu viikosta kuluu hallintoasioissa. Hän on syntynyt Lappeenrannan linnoituksessa synnytyssairaalassa ja tehnyt kaupungissa työtä vuodesta 1992 alkaen. Hän tuli Eksoten kuntoutusjohtajaksi vuonna 2013 tehtävänään kehittää Eksoten kuntoutusta. Itse organisaatio muodostettiin vuonna 2014. Eksote on Suomen kärjessä kehittämässä kotikuntoutusta iäkkäille. Eksotella on terapeutteja 47 henkilötyövuotta pelkästään kotikuntoutuksessa. Annetaan kotikuntoutusta niille jotka ovat kotiutuneet akuuttisairaalasta tai kuntoutussairaalan osastoilta. Annetaan kotona kuntoutusta ennen kuin päätetään kuuluuko kotihoidon piiriin. Markku Hupli:...

Kinnusen talo täytti 110 vuotta – hienot juhlat sisäpihalla ja kulkue Valtakadulla

Valtakadun ja Snellmanninkadun kulmassa Lappeenrannassa sijaitsee Kinnusen talo. Se on ainoita säilyneitä jugend-taloja Lappeenrannassa. Sen 110-vuotisjuhlia vietettiin tässä elokuussa. Juhlakulkue kulki kirjaston luota Valtakatua pitkin talolle. Mukana oli mm. rakuunoita hevosineen ja sambaa, muiden kulkueeseen osallistuvien lisäksi. 110-vuotisjuhlat jatkuivat talon sisäpihalla, missä esiintyi bändejä ja tarjoiltiin juhla-ateria. Moni juhlijoista oli pukeutunut talon alkuaikojen aikakauden asuun. Kinnusen talon rakennutti suutarimestari Pekka Kinnunen rakennusmestari Pekka Roihan piirustusten mukaan. Silloin Valtakatu oli vielä nimeltään Aleksanterinkatu. Alin kerros on tiilirakenteinen ja toisen kerroksen runko...

Emma Jussila-Scherman tekee nukketeatteria lappeenrantalaisille – lapset jaksavat istua hiljaa esityksissä ja voi tuoda alle kolmevuotiaitakin

Emma Jussila-Scherman pitää itseään sekä nukketeatterintekijänä, nukketeatteritaitelijana ja nukentekijänä. Mikään näistä yksin ei kelpaa, sillä: ”Ei niistä oikein mistään pääse irti, kun on yhden naisen nukketeatteri, on pakko tehdä kaikki itse. Ei ole vaihtoehtoja!” Hän rakensi ensimmäiset nuket jo kun oli suunnilleen kymmenen. Hänessä oli herännyt kiinnostus juuri teatterinukkeihin. Tämä oli tavallaan hankalaa, sillä Lappeenrannassa ei silloin ollut nukketeatteria lainkaan, kävi vain kiertäviä nukketeattereja. Siinä iässä nukketeatteriin menemistä ei oikein voinut edes enää kavereille kertoa. Emma Jussila-Scherman muistaa kuinka Lappeenrannassa...

Eksoten toimitusjohtajana väistyvä Pentti Itkonen haluaisi keskittyä kolmeen asiaan: toimintakykyyn, digitalisaatioon ja henkilökunnan saatavuuteen ja hyvinvointiin

Pentti Itkonen toimii Eksoten toimitusjohtajana vielä heinäkuun loppuun. Hän on toiminut nyt 10 vuotta toimitusjohtajana, siitä alkaen kun Eksote perustettiin. Paljon on tänä aikana tapahtunut, kun aloitettiin oli kaikki vielä kuntien vastuulla ja vähitellen toiminta yhtenäistettiin. Malli on sellainen, että Eksote järjestää ja tuottaa palvelut ja kunnat rahoittavat ne. Eksoten alussa oli käynnistysongelmia, pohdittiin kunnissa onko valittu malli paras mahdollinen. Pentti Itkonen syntyi Korvenkylässä ja kävi Imatralla kouluja. Nykyään hän asuu Joutsenon Karsturannassa, johon hän muutti Klaukkalasta Nurmijärveltä hänen ollessa...

Wolkoffin talomuseoon pääsee taas kierrokselle – nähtävää monilta sukupolvilta, ensimmäinen Wolkoff oli maaorja Jaroslavista

Wolkoffin vanha kauppakartano toimii nykyään talomuseona. Se on Kauppakadun ja Ainonkadun kulmassa Lappeenrannassa. Rakennus on kaksikerroksinen, myöhemmin Lappeenrannassa kiellettiin useampikerroksiset puutalot. Talo on rakennettu vuonna 1826. Talossa on kaikki alkuperäistä talossa käytettyä eikä esineistöä ole tuotu mistään muualta. Missä talomuseossa nykyään myydään lippuja ja museokaupan tuotteita, on aikoinaan ollut kauppatila. Lattia, katto ja seinät ovat alkuperäisiä ja kaivettu myöhempien kerrosten alta. Siellä komeilee retkisamovaariksi kutsuttu samovaari, jolla on viety peltotyöläisille teetä. Seinässä on pieni aukko, josta kauppa-apulainen on voinut valvoa...

Heli Pukin Ideri-liikkeessä ovi käy kesällä tiuhaan – se on hänen puumerkkinsä maailmaan

Keväisin taidekaupassaan Heli Pukki ei näe vielä ruuhkaa, mutta kun sesonki alkaa, ovi käy tiuhaan ja koskaan ei tiedä kuka tulee sisään. Viime kesänä vierailivat myös naakka ja orava, city-kettua hän vielä odottelee, mutta hänen tarinoihinsa he ovat jo päässeet. Matkailijoita odotetaan niin kotimaasta kuin maailmalta. ”Olemme aika kivassa solmukohdassa, kun mennään satamaan ja linnoitukseen. Kesällä kannattaa pitää ovi pitkään auki.” sanoo Heli Pukki. Syksyllä hän kiertää messuja ja alkuvuodesta puoti on hieman keveämmin auki. Lappeenranta omistaa Tasihinin talon, jossa...

Jukka Kopra tähtää kolmannelle kaudelle: Lappeenranta yritysystävällinen, infraa on edelleen kehitettävä

Istuvan kansanedustajan Jukka Kopran vaalikahvila sijaitsee Lappeenrannassa Pormestarinkadun ja Kirkkokadun kulmassa. Hän sai tilan kohtuuhinnalla tutulta yrittäjältä. Jukka Kopra on istunut eduskunnassa kaksi kautta. Viime vaaleissa hän sai yli 4700 ääntä ja meni heittämällä läpi. Tällä kertaa hän odottaa kannatuksennousua. Kokoomuksella on vaalipiirissä kolme edustajaa. Mikkeliläinen Lenita Toivakka jättää eduskunnan, joten kolmannen paikan saanee joku uusi kasvo, Antti Häkkäsen lisäksi. Jos jo istuvat pääsevät sisään. Jukka Kopra on perheenisä ja ammatiltaan yrittäjä. Yrityksessä hänellä on 20 työntekijää. Yritys tekee softaa,...

Matti Viialainen haluaisi viisumivapauden

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen on kulkenut tien kommunistisesta puolueesta vasemmistoliiton kautta sosiaalidemokraatteihin. Hän johtaa nyt maakuntaa jossa sosiaalidemokraatit ovat suurin puolue, tosin myös keskustalla ja kokoomuksella on paljon äänestäjiä. Varsinkin Lappeenrannassa vihreät ovat nousussa. Matti Viialainen sanoo työviikkojen venyvän noin 70 tuntiin viikossa, vapaa-aikaakin on, joten ”ei sovi valittaa”. Hän asuu myös Lappeenrannassa, mutta kotitalo löytyy Puumalasta. Etelä-Karjala on kolmanneksi vaurain maakunta Suomessa, heti Uudenmaan ja Pohjanmaan Vaasan seudun jälkeen. Tasaisinta on vääntö Pirkanmaan kanssa. Etelä-Karjalassa on omat ongelmansa, työttömyys...