Sofia Hjulgren muistetaan joutsenolaisena naiskansanedustajana mutta myös Viipurissa teloitettuna työläisnaisena

Helsingin yliopiston talouden ja politiikan laitoksen tutkija Anna Rajavuori etsi itselleen 2000-luvun alussa itselleen aihetta proseminaaritutkielmaansa. Hän löysi Sofia Hjulgrenin, joka oli joutsenolainen kansanedustaja, toimi punaisten esikunnassa Lappeenrannan linnoituksessa sisällissodan aikaan ja joka lopulta teloitettiin ampumalla Viipurissa sodan jälkeen. Antti O. Arposen ja Marko Tikan kirja Koston kevät oli julkaistu muutama vuosi ennen, se käsitteli Lappeenrannan linnoituksen teloituksia. Vuoden 1918 tapahtumat olivat alkaneet puhuttaa ja julkaisutoiminta ja puhe aiheen ympärillä moninkertaistui. Anna Rajavuoren gradun nimeksi tuli Työväenluokan urhea tytär. Sofia...

Emma Jussila-Scherman tekee nukketeatteria lappeenrantalaisille – lapset jaksavat istua hiljaa esityksissä ja voi tuoda alle kolmevuotiaitakin

Emma Jussila-Scherman pitää itseään sekä nukketeatterintekijänä, nukketeatteritaitelijana ja nukentekijänä. Mikään näistä yksin ei kelpaa, sillä: ”Ei niistä oikein mistään pääse irti, kun on yhden naisen nukketeatteri, on pakko tehdä kaikki itse. Ei ole vaihtoehtoja!” Hän rakensi ensimmäiset nuket jo kun oli suunnilleen kymmenen. Hänessä oli herännyt kiinnostus juuri teatterinukkeihin. Tämä oli tavallaan hankalaa, sillä Lappeenrannassa ei silloin ollut nukketeatteria lainkaan, kävi vain kiertäviä nukketeattereja. Siinä iässä nukketeatteriin menemistä ei oikein voinut edes enää kavereille kertoa. Emma Jussila-Scherman muistaa kuinka Lappeenrannassa...

Hiekkasilta-kaivauksilla hiekkakuopan reuna on romahtamassa – yli 1000 näytettä löytynyt

Varhaismesoliittinen asumuskeskittymä Kuurmanpohjassa Joutsenossa on saanut lisäselvyyttä tämän kesän kaivauksilla Hiekkasillalla, hiekkakuopalla. Tämä asuinpaikka on ajoitettu alustavasti sijainnin ja löytöjen perusteella noin vuosille 10500-10300 eKr. Edellisistä kaivauspaikoista Saarenoja on tätä parisataa vuotta vanhempi ja Muilamäki suunnilleen saman ikäinen. Ensimmäiset ihmiset saapuivat paikalle noin viisisataa vuotta jääkauden jälkeen. Asuinpaikka roikkuu hiekkakuopan reunalla ja noin metrin osa siitä on romahtanut sitten viime kaivauksien, jotka tehtiin vuonna 2000. Tähän liittyy pieni kömmähdys ajoituksen suhteen, sillä paikalta löydetty kuusenkävynsuomu ajoitettiin noin 7000 vuoden ikäiseksi....

Jari Papinniemi pyörittää lavatansseja taas Jänhiälän lavalla neljättä kesää: ”Tänä kesänä ei ole ollut tappiollista iltaa”

Jari Papinniemi otti pyörittääkseen omaan laskuunsa Jänhiälän tanssilavan Joutsenon keskustapuolueelta nelisen kesää sitten. Se oli elänyt hiljaiseloa jo viitisentoista vuotta, välillä oli ollut vain joitain tansseja. Jari Papinniemi osti sen itselleen seitsemän vuotta sitten ja vetosi saadakseen hintaa alas, että tanssit jatkuisivat, minkä sitten tekikin.  Paikalla on tanssittu vuodesta 1923 lähtien, nykyinen lava on rakennettu vuonna 1962. 2016 luotiin terassirakennelmat kioskin yhteyteen, ettei sateessa tarvitse kahvia enää juoda. Lava on kolmesataaneliöinen ja sisään mahtuu 300 henkilöä. Entisaikojen taskumattien ja tappelun...

Hoivan tulevaisuus on etäkäynneissä, Eksoten laitospaikkoja on onnistuttu leikkaamaan neljännes – miljoona kotihoitoon säästi kolme miljoonaa

Tuula Karhula on toiminut Eksoten toimitusjohtajan ensimmäisenä sijaisena vuodesta 2013. Hän toimi toimitusjohtajana tänä kesänä kahden kuukauden ajan Pentti Itkosen jäätyä eläkkeelle. Hän on oikealta titteliltään terveys- ja vanhustenpalvelujohtaja. Eksotessa hän on toiminut alusta asti. Tuula Karhula tuli Etelä-Karjalaan Savitaipaleelle miehensä synnyinkuntaan ja toimi Luumäellä lääkärillä kymmenisen vuotta. Hänen vanhempansa ovat alun perin Virroilta, joten ratkaisu muuttaa maalle ei tuntunut oudolta ratkaisulta, kesät hän on aina asunut järvien lähellä. Etelä-Karjalassa on hänen mukaansa kaunista luontoa. Eksote syntyi yhdeksän kunnan liityttyä...

Saimaan teatteri kiertää taas Saimaan satamia ja taloja – esittäjät halusivat vaikuttaa kaivoslakiin

Saimaan teatteri on taas tänä kesänä kiertänyt Saimaan satamia, seurantaloja, kylätaloja ja työväentaloja. Viime vuosi jäi väliin, kun hanke ei saanut riittävästi apurahoja. Tänä vuonna on kuitenkin menty taas. Teatterin näyttelijä Pietu Wikström kertoo projektista Lola3 -laivalla Joutsenon Likosenlahden venesatamassa. Hän on kotoisin Imatralta, mutta asuu nykyisin Helsingin Sörnäisissä. Hän pääsi sisään Teatterikorkeakouluun jo 19-vuotiaana ja valmistui juuri 25-vuotiaana. Hän on käynyt sisään monipolvisen reitin: ”Siellä joutuu ja pääsee  olemaan tosi monenlaisten ihmisten ja näyttelijöiden kanssa. Kaikki ovat todella taitavia...