Teemu Siltanen on metallinpaljastinetsinnöissä Karsturannassa, nyt on käyty peltoja, kohta harjuja – Vaalimaan tiellä löytyi rautakautista esineistöä

Teemu Siltanen on yksi etsijöistä jotka ovat mukana Karsturannan historiaa kartoittavissa metallinpaljastinetsinnöissä. Hanketta vetävän kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Jorma Tyrmi oli löytänyt hänet Facebookin ihmeellisestä maailmasta ja pyysi mukaan.

Historia on kiinnostunut Siltasta jo aivan lapsesta saakka. Ennen metallinpaljastimen hankkimista hän oli kahlannut läpi kymmenittäin aihetta sivuvia kirjoja ja katsonut kaikki eteen tulleet dokumentit.

Kuitenkin vasta metallinpaljastinharrastus kaikkine kiinnostavine esinelöytöineen teki historiasta aivan uudella tavalla konkreettista ja käsinkosketeltavaa.

Vapaaehtoisia metallinetsijöitä haalittiin Karsturantaan lisää ja he ovat nyt eri kokoonpanoilla käyneet läpi erityisesti kylän peltoalueita.

Jorma Tyrmi oli tutkinut historiaa etukäteen ja järjestänyt etsijöille maanomistajilta luvat tutkimuksille. Hän myös osoitti mistä kannattaisi etsinnät aloittaa. Tyrmien suku on Karsturannasta kotoisin.

Tavallisesti metallinpaljastinetsintöjä aloittava joutuisi tekemään vähän taustatutkimusta, selvittää maanomistajat ja luvat itse, joten nyt tultiin ikään kuin valmiiksi katettuun pöytään. 

Peltoja on etsinnöissä käytävä läpi mieluiten keväällä tai syksyllä, kun pellot eivät vielä ole viljelykäytössä. Eikä pitkäksi kasvanut aluskasvillisuus haittaa etsimen käyttöä. Myöhemmin kesällä etsinnät Karsturannassakin laajenevat sitä ympäröiville harjuille.

Teemu Siltanen tekee metallinpaljastinetsintöjä usein vaimonsa kanssa.


Viikinkiaikainen, puhkotyyppinen vyönhela. Löytäjä ja kuva: Katja Ruuhinen, kuvan oikeudet Teemu Siltanen

Viime syksynä he löysivät rautakautista esineistöä Vaalimaan tien varrelta, joka ajoitettiin noin vuosille 1000-1100 jKr. Teemu Siltanen löysi naisen asun kupurasolkikoristeen ja hänen vaimonsa viikinkiaikaisen vyönhelan, sekä padan korvakkeen. Hänen mukaansa tällaiset löydöt ovat varsin merkityksellisiä Etelä-Karjalan historian kartoituksen kannalta ja löytötiedot sekä esineet otti Museovirasto innolla vastaan.


Kuparasolki naisen asusta. Noin 1000-1100-luku. Löytö ja kuva: Teemu Siltanen

Karsturannasta on Teemu Siltasen mukaan löytynyt melko runsaasti esineistöä, mutta toistaiseksi vanhimmat löydöt sijoittuvat 1500-luvulle. Hän ei pidä kuitenkaan mahdottomana, etteikö myös Karstunrannassa voisi olla vielä huomattavastikin iäkkäämpiä löytöjä.

Metallinpaljastinetsijät tekevät etsintöjä Karsturannassa suhteellisen järjestelmällisesti. Etsijät ovat käyneet läpi parin-kolmen harrastajan ryhmissä ennalta sovittuja alueita. Löydöt on pyritty merkitsemään kartalle, ja sitä kautta on yritetty luoda kuvaa missä milloinkin on asuttu.

Kolikot eivät harrastajille ole niin harvinaisia, mutta tutkimuksen kannalta arvokkaita: ”Helposti ajoitettavat rahat kertovat suhteellisen varmasti sen, minä aikana kyseinen alue on ollut käytössä”, kertoo Teemu Siltanen.

Vanhat kartat alueelta näyttävät historiaa vain 1600-1700-luvuilta asti: ”Jos me löydämme esineitä 1500-luvulta niin se kertoo enemmän kuin kartat”, hän sanoo.

Kuitenkin kirkonkirjat ja muutama muu historiallinen dokumentti saattaa mennä ajassa vielä varhaisempaan aikaan, Suomessa kirjoitettu historia on melko nuorta.

Vanhimmat maatamme koskevat kirjalliset maininnat taitavat ajoittua vain 1200-luvulle.

Tapiolan pellolta löytynyt vanha asumus oli käytännössä vain noin 20*20 metriä.  Kun alkoi löytymään enemmän ja enemmän 1500-luvun esineitä, kutsuttiin arkeologi Esa Hertell Etelä-Karjalan museosta paikalle. Hän teki omat tutkimuksensa, jotka tukivat metallinpaljastinetsijöiden omia olettamuksia.

Koko Suomen mittakaavassa Häme ja Lounais-Suomi ovat löytörikkaimmat alueet, kun puhutaan vaikka rautakaudesta. Siellä ovat sijainneet vanhimmat asutukset sekä on ollut vilkkaita kauppapaikkoja ja kulkureittejä. Etelä-Karjalassa ihmiset ovat liikkuneet selvästi vähemmän.

Viipurin alue on toki ollut vilkas, mutta väärältä puolelta rajaa ei nykyään oikein saada tietoja.

Teemu Siltanen on seurannut muutaman venäläisen metallinpaljastinetsintäharrastajan löytöjä, mutta niitä ei dokumentoida samoin kuin Suomessa.

”Suomessa vastuulliset etsijät pyrkivät siihen, että ammattilaiset saavat tiedon kaikista merkittävistä löydöistä. Museovirasto on se instanssi, joka viime kädessä tallentaa tiedot esineistä sekä niiden löytöpaikoista. Esineistö myös luovutetaan Museovirastolle jatkotutkimuksia ja konservointia varten, mikäli he niin pyytävät”, kertoo Teemu Siltanen.

Lain mukaan kaikki yli 100-vuotiaat löydöt ovat Suomen valtion omaisuutta, mutta lähellekään kaikkia löytöjä ei virastolle tarvitse toimittaa, ainoastaan kuvat ja tiedot riittävät. Museovirasto maksaa myös löytöpalkkioita.

Karsturannan Luhdanlahden kuppikivi oli ensimmäinen minkä Teemu Siltanen oli ikinä nähnyt, sitä hän kuvailee upeaksi mutta myös hämmentäväksi. Hän toivookin että kiven ympäristö voitaisiin joskus tutkia perusteellisin arkeologisin kaivauksin. Valitettavasti esteenä tälle on ainainen rahan puute.

Nykyään Museovirasto tekee suurimmaksi osaksi niin sanottuja pelastuskaivauksia, kun vaikkapa tienlinjauksen alle on jäämässä joku historiallinen paikka.

Karsturannan historiaprojektissa hän kiittelee erityisesti sitä, että eri alojen ammattilaisia ja arkeologeja on saatu mukaan useita. Teemu Siltanen sanoo että on ollut hienoa seurata miten ammattimaisesti arkeologit työnsä tekevät.

Metallinpaljastinetsintä on historiasta kiinnostuneelle sopiva harrastus, se tekee historian enemmän todeksi, sanoo Teemu Siltanen. Kaiken ei tarvitse olla kuivaa lukemista vaan historiaa voi opiskella toisellakin tapaa. Selvittää mitä löytöjen taustalla on ja kenelle esineet ovat kuuluneet.

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *