RE/MAX Joutsen sijaitsee Joutsenossa mutta palvelee koko Etelä-Karjalaa, Luumäeltä Ruokolahdelle ja kehyskunnat vielä päälle

RE/MAX Joutsen on tällä hetkellä neljän hengen kiinteistönvälitystoimisto. Omistaja Suvi Heikkanen on aloittanut Joutsenon Keskuskadulla huhtikuussa. RE/MAX Joutsenessa haluttaisiin painottaa, että vaikka toimisto sijaitsee Joutsenossa, palvelee se koko Etelä-Karjalaa. Toimistoon voi rohkeasti ottaa yhteyttä hieman kauempaakin. Toiminta-alueena on kunnat Ruokolahdelta Luumäkeen ja kehyskunnat vielä päälle.

RE/MAX Joutsen on tällä hetkellä neljän hengen kiinteistönvälitystoimisto. Omistaja Suvi Heikkanen on aloittanut Joutsenon Keskuskadulla huhtikuussa. Petri Mensonen hoitaa asiakashankintaa, Sanna Kiander toimii myyntineuvottelijana ja myyntijohtajana häärii Ari Lötjönen, jolla on reilun viidentoista vuoden kokemus kiinteistönvälityksestä Etelä-Karjalassa. Hän on ollut töissä isoimmissa firmoissa ja välillä yrittäjänäkin. Hänellä on kokemusta vanhemmasta asuntokannasta, uudistalokaupasta ja loma-asunnoista.

Joutsenossa ei pitkään aikaan ole ollut kiinteistönvälitystoimintaa, mutta Suvi Heikkasen mukaan RE/MAX Joutsen ei ole niin paikkasidonnainen. Jos tarvitsee vaikka loma-asunnon Espanjasta tai työasunnon Helsingistä, RE/MAXin välittäjät voivat auttaa, se on maailman suurin kiinteistönvälitysketju, jolla on yli 400 välittäjää Suomessa. Sen yrittäjät maksavat sille franchising-oikeudesta.

Jos tarvitsee välittäjän osaamista vaikka Mikkelissä, niin RE/MAXilta oikea välittäjä löytyy, lupailee Suvi Heikkanen.

Etelä-Karjala on varsin iso markkina-alue, painottaa Ari Lötjönen. Asuntokauppa käy hyvin ja kysyntää on monenlaisista asunnoista. Kesäisin myydään mökkejä, jo mediassakin näkyy niiden myyntibuumi. Yhtään ei ole Joutsenessakaan ns. ”hyllyssä” tällä hetkellä.

”Katse on hyvin valoisasti tulevaisuudessa”, sanoo Ari Lötjönen.

Keskusta-asunnot myyvät nopeammin kuin syrjäalueet, joissa myyntiaika voi jäädä pitkäksi. Erityisesti kaksiot myydään nopeasti alta pois.

Joutsenosta on varsin lyhyt ajomatka ympäri Etelä-Karjalaa, sanovat Joutsenen välittäjät.

RE/MAX Joutsen pyrkii tekemään yhteistyötä paikallisten seurojen, kuten Joutsenon Kultsu FC:n kanssa. Neuvottelut muiden seurojen kanssa ovat vielä kesken, mutta toimistoon voi ottaa rohkeasti yhteyttä, jos jonkinlainen yhteistyö seuran ja RE/MAX Joutsenen kesken kiinnostaisi.

RE/MAXin mottona on ”aina vähän enemmän”. Suvi Heikkanen: ”Meillä välittäjät tienaavat vähän enemmän, palkkiomallimme on todella hyvä. Välittäjät tekevät suurimman työn, joten he ansaitsevat myös suurimman palkkion. Teemme työtä myös asiakkaalle ja ollaan aina vähän enemmän mukana.”

Toimeksiantojen ja tarjousten tekeminen onnistuu vanhalla mallilla asiakastapaamisina, sanoo Ari Lötjönen. E-asiointi on varsinkin korona-aikoina tullut varsin suosituksi, melkein kaiken voi tehdä sähköisesti. Asunto pitää toki nähdä ja kasvotusten keskustella omistajan kanssa, edelleen.

Käytännössä jos jollakulla Tampereella asuvalla on sijoitusasunto Lappeenrannassa, RE/MAX Joutsenen väki käy katsomassa asunnon, sovitaan hinta ja sopimuksen voi tehdä sähköisesti. Tässäkään mielessä paikkasidonnaisuuden ei tarvitse olla niin vahva, hän kommentoi.

Kiinteistövälitysalalla pitää katsoa myös muuta kuin hintaa. Välittäjän pitää olla luotettava ja osaava, sanoo Suvi Heikkanen. Asuntokauppa on isoin kauppa elämässä, ei ehkä asuntosijoittajalle mutta vaikka ensiasuntoa ostavalle pariskunnalle.

Laatuun kannatta satsata ja meillä on ehdottomasti paras somenäkyvyys, sanoo Suvi Heikkanen. 

Kiinteistönvälitys on vähän erilaista kaupantekoa kuin mikään muu kaupanteko, kommentoi Ari Lötjönen. Ensiksi täytyy saada jotain myytävää eli sopimus asunnon myynnistä. Sen jälkeen on löydettävä kohteelle ostaja ja seurattava kaupat kunnolla loppuun. Myös kiinteistölainsäädäntöä on välittäjän tunnettava. Kun haluaa LKV-tutkinnon, on lopputentissä osattava näihin asioihin vastata.

Välittäjän ammattiin kuuluu, että on paljon kuljettava. Ei voi jäädä pelkästään toimistoon läppärille, vaan on kierrettävä kenttää ja haettava myytävää. ”Ei tämä vielä niin digitaalista ole”, sanoo Suvi Heikkanen.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.