Onnipyörä Lappeenranta myy sähköpyöriä, hinnat alkaen kahdestatuhannesta – sähköpyörä madaltaa kynnystä lähteä liikkeelle, pyörän painollakin on väliä!

Onnipyörä Lappeenranta aloitti tämän vuoden maaliskuun ensimmäinen päivä osoitteessa Teollisuuskatu 6. Se keskittyy sähköpyörien myyntiin, myös itävaltalaisten Woom-lastenpyörien myyntiin. Onnipyörä on alun perin turkulainen firma, selittää yksi Lappeenrannan liikkeen omistajista Petri Nylund.

Turkulaiset omistavat Onnipyörä Oy:n ja Onnipyörä-tavaramerkin. Lappeenrantalainen yritys Tackla Pro omistaa Lappeenrannan liikkeen takana olevan Lakeside e-Biken yhdessä Onnipyörä Oy:n kanssa.

Tackla center aloitti sähköpyörämyynnin jo kaksi vuotta sitten eri toimijan kanssa, mutta korona teki sen polun hiukka ohdakkeiseksi. He pitkän etsinnän jälkeen löysivät turkulaiset, joita laajentuminen sattui kiinnostamaan. Nyt hankinnat ovat helpompia ja saa yhdessä neuvotella paremmat ehdot.

Korona tosin on nostanut pyöräilyn uudelleen suosioon, pyöränmyyjät elävät nyt hyvää aikaa, sanoo Petri Nylund.

Onnipyörä sai nimensä toisen turkulaisen omistajan pojan nimestä.

Kun ennen sähköpyöriä oli uusista ostetuista pyöristä yksi tai kaksi kymmenestä, nykyään varmaan noin kolmasosa, Ruotsissa luku on arviolta jo liki puolet.

Woom-lastenpyörät ovat todella kevyitä, ne painavat vain kahdeksan kiloa. Myymäläpäällikkö Markku Myyryläinen sanoo, että usein jos lapsen mielestä pyörä ei kulje tarpeeksi nopeasti, on ongelmana juuri sen paino. Jos aikuinen ihminen joutuisi polkemaan kuusikymmenkiloisella pyörällä, tulisiko siitä mitään?

Petri Nylund sanoo Markkku Myyryläisen olevan pyöräilyn asiantuntija, joka on koko elämänsä tehnyt pyöräkauppaa ja tuntee yksityiskohdat ja muut.

Normaalit lastenpyörät painavat tuplasti. Sähköpyörät painavat reilusti yli kaksikymmentäviisi kiloa, hiilikuntoinen sen kaksikymmentä, mutta sitten hintaan saa lisätä nollan perään, sanoo Petri Nylund.

Pyörien saatavuuden kanssa on ollut korona-aikoina ongelmia. Nytkin liikkeestä löytyy vain rajallisesti eri kokoja lasten pyöriin. Woom- lastenpyöriä löytyy kaikkiaan kuutta kokoa. Periaatteessa kun lapsi oppii kävelemään, hänet voi jo istuttaa pyörän selkään. Ensi vuodeksi Onnipyörä odottaa kovaa kasvua.

Erityisesti vaikeaa on ollut saada erikoispyöriä, jotka ovat jäykkäperäisiä ja vähän huokeampia maastopyöriä.

Ensi vuodesta pitäisi tulla myös hyvä, kun yrityspuoli alkaa taas ostamaan. ”He ehkä tekevät jo silloin budjettimerkintöjä pyörähankintojen osalta”, sanoo Petri Nylund. Pyöräily parantaa ihmisten liikuntaa ja on kansanterveydellisesti hyvä asia.

Itse asiassa pyöräedun rahoittaminen ei välttämättä maksa mitään yritykselle, se on yrityksen ja työntekijän välinen asia, selittää Petri Nylund.

Kun asiakas tulee liikkeeseen ostoksille, häneltä usein kysytään mihin käyttöön pyörä tulee: aikooko pyöräillä maantiellä, maastossa vai vain kaupungissa. Sähköpyörällä pääsee lähtemään helpommin liikkeelle, se madaltaa kynnystä. Ja kun ei pelkästään aja autolla pysyvät lihakset ja ihmiset paremmassa kunnossa, sanoo Petri Nylund.

Osalla sähköpyöristä akku on integroitu keskirungon sisään tai sijoitettu tarakalle. Suurin osa pyöristä on Tunturi-merkkisiä joka piakkoin täyttää sata vuotta. Toinen pääkumppani Huntteri on sekin länsirannikolta, se on iso pyörätukku.

Halvin pyörä Onnipyörässä on noin kahdentuhannen euron hintainen. 3000 eurolla saa jo hyvän pyörän. Monet pyörät valmistetaan nykyisin EU-alueella.

Onnipyörässä myös huolletaan pyöriä sekä varaosa- ja tarviketuotteet löytyvät suoraan hyllystä.

Lappeenrannassakin harrastetaan paljon työmatkapyöräilyä, myös talvisin. Laitetaan vain Onnipyörässä nastarenkaat alle, on ehkä luovuttu toisesta autosta, kommentoi Markku Myyryläinen. Nyt pääsee näkemään Saimaata ja on tullut laivayhteyksiäkin ympäri järvealueen.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.